torstai 26. syyskuuta 2013

PEACE ONE DAY ja muuta

Heipä hei. PeaceOneDaystä on kohta viikko, mutta nyt saan vasta jotakin aikaiseksi. Jos joku nyt haluaa tietää kyseisestä päivästä enemmän faktaa, google on hyvä apuri. Voin kuitenkin kertoa sen verran, että ideana on, että edes yhtenä päivänä vuodessa ei olisi konflikteja. Voin myöntää, että Suomessa en ollut ikinä kuullutkaan kyseisestä päivästä, mutta täällä vietettiin sitä kuitenkin ihan kunnolla. Aloitettiin aamu "residence breakfastilla", jonne jokainen sai leipoa mitä haluaa, mielellään jotain omasta maasta. Koska täällä leipominen on aika rajattua kun ei ole oikeita tarvikkeita ja välineitä, päätin tehdä mokkapaloja. En nyt tiiä onko se suomalainen alkuperältään, mutta toisaalta mun mielestä se on aika yleinen leivonnainen Suomessa niin päätin antaa mennä. Ja hyvin onnistu ja maistu. :) Ruokaa oli muutenkin laidasta laitaan, omenapiirakasta nutellapitsaan..


 Aamupalan jälkeen meillä oli rauhaan liittyviä työpajoja, ja itse osallistuin Syyrian tilannetta käsittelevään keskusteluun. Kun ihmisiä on viidestä eri maanosasta, ihmisiä niin erilaisine mielipiteineen ja taustoineen, keskustelusta muodostui todella mielenkiintoinen.
Lounaan jälkeen alkoi se "show" sitten. Eli oltiin noin viikko valmisteltu esitystä, joka lähdettiin esittämään Triesteen, yhdelle suurimmista aukioista. Näytös koostui eri maiden kansantansseista, ja huipentui isoon tämän koulun perinnetanssiin, johon minäkin osallistuin. Aivan huikean shown, jota oli seuraamassa hurja määrä ihmisiä, jälkeen kuljettiin yhdessä seuraavalle aukiolle, lippuja kantaen ja laulaen hymniä joka yhdistää viisi eri maailmanuskontoa. Ylpeys isänmaasta pääsi taas ihan uusiin ulottuvuuksiin. Toisella aukiolla oli sitten joitain puheita, jonka jälkeen homma oli ohi. Ensimmäistä kertaa elämässäni jäi harmittamaan, etten omista kansallispukua.. Tosi monella oli mitä upeampia kansallispukuja, itse tyydyin Suomen väriyhdistelmään valkoiseen ja siniseen.


Sen jälkeen tämä viikko onkin mennyt hurjan nopeasti, sillä huomenna ei ole koulua. Huomenna nimittäin alkaa huomisen ja lauantain kestävä Sustainability Conference. Siitä kirjoittelen ens viikolla enemmän. Muuten tällä viikolla en oo tehnyt mitään ihmeellistä. Social Service alkaa ens viikolla, eli elämästä tulee vielä kiireisempää. Mutta ei se mitään. Pitäs vaan malttaa aina mennä ajoissa nukkumaan, mutta kun ei niin ei. :D Toissailtanakin olin jo nukahtamassa, mutta sitten päädyinkin suomentamaan yhtä hesarin artikkelia costaricalaiselle ja keskustelemaan pohjoismaista ja niiden politiikasta ja EU:sta. Mutta en valita, päinvastoin. Ihanaa! Eilen ei ollut niin hyvä päivä, mutta parantui kokoajan loppua kohden. Sulkapallossa oli kivaa ja ilta huipentui siihen että sain ekaa kertaa kaikki matikan tehtävät ratkottua perulaisen avustuksella.
Tänään mulla ei oo ollu mitään, kävin kaupassa ja illalla on konsertti. Ja siivosin. Ja nyt pesen pyykkiä ja oon vaan. Suunnitelmissa on ainakin ottaa vielä päikkärit, sitten jossain vaiheessa illallista jonka jälkeen konsertti. Hihii elämä on kivaa.

8 kommenttia:

  1. Terve mokkapalamestari !!!!!! kuukausi on mennyt ja yksi päivä päälle ,kun lähdit kauas kotoa. sinulla siellä näyttää olevan toimintaa ihan mukavasti ,jota on mukava lueskella ,luen kaikki ,mitä kirjoitat . mikavaa jatkoa kultasein ,pidä huolta itsestäs. rakkaudella mummu täältä varpukujalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehee, viis viikkoa itseasiassa :) pidän huolta <3

      Poista
  2. Hei! Lakkapään mummulla kävi eilen sama ajatus, että Tiialla pitäisi olla kansallispuku käytössä, muillakin näyttää olevan. Laitetaanko mietintämyssyyn ja toteutetaan...reipasta jatkoa ja muista nukkuakin! terveisiä myös papalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ois kyllä ihan unelma saaha kansallispuku.. mutta ei niitä vaan hirveenä oo. kiitoksia, terveisiä sinnekin molemmille! :)

      Poista
  3. Äiti voi ommella, saattaa tulla melekonen fantasiapuku .:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, Lakkapään kansallispuku :D

      Poista
    2. Siellä riittää säpinää, kiva tuo aamupalajutska!:) Tosi maukkaan näkösiä mokkapaloja oot leiponu, sieltä löyty nompparellit ja kaikki! :) Voi että, oot niin sievän ja onnellisen näköinen siellä! <3

      Poista