lauantai 21. maaliskuuta 2015

THE FUTURE DEPENDS ON WHAT YOU DO TODAY.



Moi kaikki! En ole pitkään aikaan kirjoitellut kuulumisia, ja koska suomen kielen suullinen koe häämöttää jo viikon päässä, ajattelin että tämä blogin kirjoitus olisi ihan sallittava laiskottelutapa. Projektiviikolta palattuamme me kakkosvuotiset olemme saaneet tottua hieman rauhallisempaan tahtiin, kuin mitä se on ollut oikeastaan viime keväästä asti. Kaikki ylimääräiset koulutyöt aka murheenkryynit aka Internal Assessments ovat nyt palautettu omalta osalta, eli nyt päivät pitäisi täyttää ihan sillä THE opiskelemisella siihen viimeiseen rutistukseen.


Tällä viikolla mulla oli tosi helppo viikko, koska meillä oli tällä viikolla englannin suulliset kokeet, kaikki englannin tunnit oli peruttu, ja meidän historian opettaja oli poissa koko viikon, joten tunteja mulle kertyi 1-2 joka päivä. Todella helppo viikko siis takana, vaikka yritinkin jo tosissaan aloittaa lukemisen toukokuuta varten. Mua on kuitenkin vaivannut pieni väsymys koko viikon, ja auringonpaiste on välillä liiankin houkutteleva... Kevät on siis saapunut tänne Duinoon, ja oikeastaan sen jälkeen kun palasimme projektiviikolta, joka päivä on voinut vetää kesäkengät jalkaan.

Kevään lähestyessä kesää joka päivä enemmän ja enemmän, olemme myös me kakkosvuotiset tajunneet että enää on jäljellä muutama hassu päivä tätä seikkailua. Vaikka samalla odotamme kärsimättöminä valmistujaisia ja sitä vapauden tunnetta kun loppukokeet ovat lopulta ohi, haikeuden tunne iskee vähän väliä. Muutama reunion on jo alustavasti sovittu, mutta on se silti hankalaa kuvitella elämää ilman niitä ihmisiä, joita täällä näkee joka päivä. Sen takia pitääkin yrittää nauttia joka hetkestä, ja se tuo välillä ongelmia, kun mieli käskee opiskella kokoajan. Tasapainon löytäminen opiskelun, nukkumisen ja kavereiden kanssa hengailun välillä onkin siis ehkä vaikeampaa kuin aikaisemmin, koska periaatteessa jokaikinen liikenevä minuutti pitäisi käyttää koulukirjojen parissa, mutta nukkuakin pitäisi, mutta sitten toisaalta nyt pitäisi ottaa kaikki irti näistä ihmisistä, sillä seuraavasta tapaamisesta suurimman osan kanssa ei ole tietoa.

Tein tämän viikon tiistaina yhteishaun, jossa hain kolmeen eri yliopistoon Suomessa. Mieli on kuitenkin todella sekaisin, enkä enää ole todellakaan varma siitä, että Suomessa haluan seuraavat vuoteni viettää. Joku pieni osa sydämestä vetää ulkomaille uusiin seikkailuihin, mutta toisaalta järki ja osa sydämestäkin sanoo, että nyt on aika palata kotiin. Sen takia tuleva kesäloman tulenkin viettämään "itseäni etsimällä", että tietäisi mitä tältä elämältä taas haluaa. Kesäloma pelottaa, sillä ainakin koko kesäkuun ajan tulen elämään tiedottomana omasta tulevaisuudesta. Suurin osa ystävistäkin on muuttanut paikkakunnalta pois, eli sitä aikaa siihen itsetutkiskeluun tulee todellakin olemaan. ;)

Tällaista tällä kertaa, aurinkoista kevään odotusta kaikille lukijoille! <3

tiistai 17. maaliskuuta 2015

KOHTAAMISIA: Raitiovaunussa.

Prahalaisille normaalina sunnuntai-iltana suuntasin paikalliseen jääkiekkopeliin yhdessä kuuden ystäväni kanssa. Edustimme Suomea, Bangladesiä, Irania, Kosovoa, Itä-Timoria (?), Albaniaa ja Japania. Prahalaisten sekä meidän turistien iloksi Praha voitti pelin, joten suunnatessamme takaisin asunnollemme kadut olivat täynnä riehakkaita ihmisiä. Yhdessä ison jääkiekkofanilauman kanssa hyppäsimme raitiovaunuun, jossa äänekäs ja monikulttuurinen ryhmämme herätti huomiota, ja saimmekin paljon katseita osaksemme. 

Päästyämme sisälle raitiovaunuun istuuduimme alas, ja pian viereemme saapuikin eräs tsekkiläinen perhe. Perheeseen kuului vanhemmat sekä kolme poikaa. Toinen pojista istui Bangladesin edustajamme viereen, ja toiset pojat heidän taakse. Heidän isänsä jäi seisomaan heidän viereensä, ja pian lapsirakas Bangladesiläisemme aloittikin keskustelun. Keskustelussa kävi ilmi, että yksi pojista ymmärsi englantia, ja osasi puhuakin muutaman sanan. Siitähän se riemu sitten repesi, ja pojat alkoivat keskustelemaan jalkapallosta, Real Madridista, Cristiano Ronaldosta, ja siitä onko Ronaldo parempi kuin Messi. Jossain vaiheessa Bangladesiläisemme opetti pojille "hämähäkkitervehdyksen", ja poikien poistuessa raitiovaunusta heillä oli kasvoillaan leveät hymyt.

Miksi halusin jakaa tämän tarinan täällä? Siksi, koska kaikki kohtaamiset kertovat UWC-liikkeestä niin paljon. Ilman UWC:tä ja niitä ihmisiä, jotka uskoivat minuun niin paljon, että antoivat minulle tämän mahdollisuuden en olisi ikinä päässyt todistamaan kyseistä kohtaamista. En olisi ikinä päässyt näkemään sitä paloa sen pienen pojan silmissä, kun hän pääsi näyttämään Cristiano Ronaldon kuvia puhelimestaan, tai sitä pilkettä kun hän opetti meille, miten paikalliset sanovat "hei". Tämä kohtaaminen todistaa ainakin kaksi asiaa. Yksi niistä on se, että keskusteluun ei tarvita välttämättä yhteistä kieltä. Kun kaksi ihmistä jakaa saman intohimon, tässä tapauksessa rakkauden jalkaplloon, ei siihen tarvita sanoja. Tämä kohtaaminen todistaa myös sen, että ei kukaan meistä synny vihaamaan erilaisuutta. Meidän joukostamme yksikään ei näyttänyt tsekkiläiseltä, mutta silti kyseiset pikkupojat istuivat rohkeasti viereemme, sekä näyttivät meille kuvia puhelimesta. 

Kyseiset pojat eivät luultavasti muistaneet meidän ryhmäämme enää edes tunnin kuluttua kohtaamisestamme, mutta he jäivät kyllä meidän mieleemme. Ja ehkä jonain tavallisena sunnuntai-iltana, ehkä Prahassa, tai sitten jossain päin maailmaa, nämä pojat opettavat hämähäkkitervehdyksen joillekin muille paikallisille pikkupojille, joiden kanssa he eivät välttämättä jaa yhteistä kieltä.

[x] se tunne kun suomen kieli tuottaa ihan liikaa ongelmia.



perjantai 6. maaliskuuta 2015

PROJEKTIVIIKKO PRAHASSA

Hei kaikki! Tätä postausta kirjoittelen jo Budapestistä, minne saavuimme keskiviikkoiltana yhdessä kolmen kaverini kanssa. Viime viikon perjantaina aloitimme pitkän matka Duinosta Prahaan, jonne vaadittiin vain nejä eri bussia. :-) Matka sujui hyvin, ja lauantaina saavuimme Prahaan väsyneinä mutta onnellisina. Meidän projektiviikon teema oli "Discovering the heritage of Prague", mikä noin vapaasti suomennettuna ja koettuna tarkoitti nähtävyyksien kiertelemistä sekä paikallisiin ihmisiin ja kulttuuriin tutustumista. Tuosta ihmisiin tutustumisesta ajattelin aloittaa oman postaussarjan "kohtaamisia", koska sen verta monta mielenkiintoista tarinaa olisi jaettavana.



Mitä me sitten näimme Prahassa? Paljon. Näimme tärkeimmät nähtävyydet, kävimme Prahan eläinpuistossa, joka on rankattu yhdeksi Euroopan parhaimmista, missä yksi unelmani toteutui, kun pääsin näkemään kolme jääkarhua. Kävin myös katsomassa paikallista jääkiekkoa, Sparta Praha vastaan HC Ocelari Trinec, ja se oli kyllä yksi mieleepainuvimmista kokemuksista. Näimme Prahan "Eiffelin-tornin", linnan, Madam Tusseaudsin, ja tapasimme myös UWC-alumneja, mutta tästä myös lisää Kohtaamisia-postaussarjassa.

Mitä projektiviikosta jäi käteen? Paljon uusia kavereita sekä jälleen kerran parempi ymmärrys maailmasta. Meidän projektiviikko koostui lähinnä ykkösvuotisista, joiden kanssa en ollut kerennyt hirveästi puhumaan ennen projektiviikkoa, ja olen kyllä todella iloinen että pääsin heihin tutustumaan. Mielettömiä persoonia, ja hyvä ryhmähenki, vaikka se 13 henkilöllä hieman haastavaa olikin. Olin toinen projektiviikon järjestäjistä, joten nuo viisi päivää olivat kyllä täynnä vastuunkantoa, mutta kyllä se palkitsikin, kun kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä projektiviikon antiin.



Tällä hetkellä olemme siis tosiaan Budapestissä, joka minulle olikin jo tuttu kaupunki. Oli kuitenkin kiva päästä takaisin, vaikka rehellisesti sanottuna aikamme täällä olemme käyttäneet pääosin rentoutumiseen. Olemme tehneet sitä mitä on tehnyt mieli tehdä, nukkuneet pois univelkoja, tehneet hitaita kävelylenkkejä kaupungilla... Nyt on siis akut ladattuna viimeiseen koitokseen, jotta IB-tuloksia voisi sitten odotella tyytyväisenä heinäkuussa. Yhteishakukin alkaa muutaman hassun päivän päästä, ja oma pää on ainakin vielä sen verran pyörällä, että en oikein vieläkään osaa sanoa, että mitkä koulut sieltä listalta tulee parin viikon päästä löytymään.



Uskallan luvata, että blogissa tullaan näkemään heräämistä seuraavien parin kuukauden aikana, sillä tämä toimii hyvänä preppauksena suomen kielen loppukokeisiin. Suomen kielen prelit sujui ihan hyvin, vaikka ensimmäinen puoli tuntinen menikin aivojen käynnistämiseen oikealle kielelle. Muuten preleistä ei kannata edes puhua, sillä olin tosiaan sairaana sen koko edellisen viikon, ja se keskittyminen menikin parantumiseen. Noh, ne ovat tosiaan nyt takana, ja keskittyminen siihen oikeaan koitokseen on alkanut. Sitä ennen pitää kuitenkin nauttia viimeisestä illasta Budapestistä, sekä 18-vuotiaana. Huomenna on siis tosiaan se päivä vuodesta kun kakun päällä syttyy yksi kynttilä lisää, mutta myös se päivä kun hypätään jälleen bussin kyytiin ja matka kohti Italiaa alkaa viimeistä kertaa. Kivaa viikonloppua kaikille! Ja kaikki postauksen kuvat ovat siis otettu Prahassa, laittelen Budapestin kuvia myöhemmin. :)