torstai 27. marraskuuta 2014

MINÄKIN TAHDON


Huomenna eduskunta äänestää tasa-arvoisesta avioliittolaista. Minun kantani on niinkin yksinkertainen kuin KYLLÄ. Siihen on monia syitä, mutta toisaalta, miksi se tarvitsisi mitään erityisiä syitä? Uskon ihmisoikeuksiin, siihen, että kaikilla on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi tasa-arvoiseksi.

En ala syytämään argumentteja nyt tähän, koska muut ihmiset ovat tehneet sen puolestani. Mutta pyydän, ota taukoa mitä ikinä oletkaan tekemässä kymmeneksi minuutiksi, ja lue edes osa seuraavista artikkeleista. Ne kaikki kertovat hyvin siitä, miksi tämä kyseinen laki pitää saada läpi.


http://yle.fi/uutiset/jari_tervo_mutta_suurin_niista_on_rakkaus/7646757

http://m.aamulehti.fi/kotimaa/stubbilta-tunteikas-kirje-avioliittolain-uudistamisesta-aika-on-tasa-arvon-puole?v=1

http://nyt.fi/a1305882969276

Jos et mitään muuta lue, lue edes tämä:

http://tepposakkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180867-jotta-voisi-pitaa-kadesta-kiinni


Kiitos ja kuittaus. Huomenna on ensimmäinen ykkösvuotisten meille järjestämä EE show, toivotaan että laki menee läpi että pystyy olemaan juhlatuulella!

lauantai 22. marraskuuta 2014

REHELLINEN.



Olen aina pyrkinyt olemaan rehellinen, oli kyse sitten mistä tahansa. Ja ajattelin tehdä saman nyt. Kuten suurin osa teistä luultavasti tietää, kaksi vuotta sitten pudotin painoa. Paljon. Muutamassa kuukaudessa minusta tuli kuin eri ihminen. Joka tapauksessa, sen jälkeen kun sain tietää että pääsen UWC:hen ja varsinkin nyt näiden puolentoista vuoden aikana, on kaikki nuo silloin pudotetut ja kadotetut kilot tulleet takaisin, vaikka kovasti silloin vannoin, ettei niin pääsisi käymään.

Älkää ymmärtäkö mua väärin. Oon aika mukautuvainen ihminen, ja hyväksyn itseni, näytti se puntari mitä lukemia sitten tahansa. En oikeastaan edes muista tilannetta, milloin en olisi ollut tyytyväinen peilikuvaani. Uskon siihen, että sen saa, minkä eteen tekee töitä, ja jos valitsee perjantai-iltana suklaalevyn lenkin tai kuntosalin sijasta, on ihan turha valittaa. UWC-kokemukseni olenkin mennyt  "ihan sama" asenteella, ja en ole, valitettavasti, hirveänä kiinnittänyt huomiota terveelliseen ruokavalioon ja liikuntaan. Onhan tämä elämäntyyli haaste, mutta tekosyyhän se vain on. Joka tapauksessa, nyt päätin, että tämä saa riittää. Tämän päätöksen taustalla on monta syytä, ja eikä pienimpänä tämä viime aikainen sairastelu. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin se vaan on. Myös ihan normaali olotila on huomattavasti parempi, jos viitsii vähän kiinnittää huomiota siihen mitä sinne suuhun pistää, ja jos muutamalle lenkille viitsii raahautua. Ja pakko myöntää, jossain alitajunnassa pyörii mukana myös ylioppilaskuva ja -mekko, ja olisihan se ihan kiva, että näyttäisi siinä kuvassa suhteellisen hyvältä. ;-)

Tiedän, että UWC kokemuksen tarkoitus ei ole yleensä mikään elämäntaparemontti, mutta miksi sen pitäisi olla toisinkaan päin? Uskon syvästi siihen, että jos kiinnitän enemmän huomiota kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, olen enemmän kykeneväinen ottamaan tästä kokemuksesta enemmän irti. Terveenä pysyminen on hyvä ensimmäinen askel... Ottaen huomioon IB:n ja abivuoden ja sen, että ajankäyttö on täällä eri luokkaa kuin Suomessa, projekti elämäntapamuutos tulee olemaan erilainen. Pitää suunnitella enemmän etukäteen, pitää kiinnittää enemmän huomiota laatuun eikä määrään - sekä liikunnassa, ruokavaliossa että unessa. Mutta uskon, että pystyn siihen. Uskon oikeastaan, että pystyn mihin tahansa, jos haluan sitä tarpeeksi. Ja nyt tuntuu siltä, että haluan tätä niin paljon, että pystyn tämän toteuttamaan.

Jotkut saattavat nyt ihmetellä, että miksi ihmeessä mun piti kirjoittaa tästä julkisesti? Siihen on kaksi syytä, joista ensimmäinen on se, että haluan kirjoittaa ajatuksiani ylös jonnekin, koska se toimi viimeksikin. Toinen syy on se, että nyt kun julkaisen tämän tekstin, mun on vähän pakkokin onnistua... Paineen merkitystä ei ikinä sovi aliarvioida. ;-)

Tämä elämäntapaprojekti ei tähtää 6-packiin, fitnesskisoihin, ei edes "bikinikuntoon", vaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tähtäimessä on hyvä olo, ja tiputetut kilot tulevat olemaan vain palvelus tulevaisuutta varten, mutta tiputettujen kilojen määrän kanssa ei ole tavoitetta. Tavoilleni mukaisesti suunnitelma tälle projektille löytyy, ja se on hyvin yksinkertainen: järkevää syömistä proteiinipitoisesti tässä pastahiilarierikoismaassa, enemmän liikuntaa ja sitä myöten raikasta ilmaa aivoille opiskelujen välissä, sekä enemmän lihaskuntoa joka on jäänyt kyllä ihan minimiin täällä.

Tiedän, että siellä ruutujen takana on varmasti monta ihmistä, jotka ovat valmiita lyömään vetoa sen puolesta, että epäonnistun. Hyvä. "Whenever you feel like giving up, think of all the people who would love to see you fail." Ja te loput, jotka uskotte muhun, toivottakaa onnea, koska sitä tullaan tarvitsemaan! Lupaan tulla kertomaan kuulumisia tästäkin blogiin, vähintään kerran kuukaudessa, ja noh, sitten nähdään miten käy!

torstai 20. marraskuuta 2014

ARKEA


Kivoja nämä päivät, kun on vaan yksi tunti koulua, ja sekin alkoi kahdeksalta, joten sain hoidettua sen heti alta pois. Eihän mulla normaalisti tämmöisiä päiviä ole, mutta nyt on pitkä viikonloppu jolloin koulun taideopiskelijat ja useat opettajat matkustavat Roomaan, joten siitä johtuu tämä vapaus. Mun kuudesta opettajasta on kolme poissa maanantaihin asti, joten on vähän kevyempi loppuviikko.
Tosiaan, tällä viikolla oli sitten se kauan odotettu Extended Essay deadline sekä ToK deadline, joten nyt on sitten kaksi tärkeää asiaa poissa to do -listalta, ainakin vähäksi aikaa. Maanantaiksi pitäisi tehdä matikan projektin eka luonnos, joten vieläkään kiire ei lopu. Mutta hei, enää neljä deadlineä ja viisi koetta ennen joululomaa, joten eiköhän tämä tästä!

Mutta jospa se niistä opiskeluista sitten. Joululomaan on enää 26 päivää, ja tänä vuonna se ei kyllä tunnu yhtä jännittävältä kuin viime vuonna. Tuoreessa muistissa on vielä se jännitys viime vuodelta, kun oli näkemässä perheen ja kaverit pitkästä aikaa. Noh, tunteet tasoittuu näköjään UWC:ssakin ja tänä vuonna kotiin meneminen tuntuu mukavalta. On mukavaa päästä nukkumaan omassa sängyssä, syömään ruisleipää ja oltermannia, hengittämään kylmää talvi-ilmaa, hengailemaan omien kavereiden kanssa, ja ihan vaan katsomaan telkkaria ja olemaan. Toki joululomallakin pitää opiskella, saada muutamat projektit hoidettua alta ja lukea pääsykokeisiin, mutta sitä rentoutumista kyllä todellakin odotan eniten. Tänä vuonna tilanne on eri myös, koska meksikolainen ystäväni tulee mukanani joulun ajaksi, joten pitää yrittää keksiä jotain kivaa tekemistä. Mutta kyllä me jo yhdessä sovittiin, ettei mitään erikoista edes tarvi tehdä, on ollut nimittäin sen verran hektiset viikot takana sitten, kun Oulun lentokentälle vihdoin ja viimein laskeudutaan.

Viime aikoina tulevaisuus on myös mietityttänyt. Suomesta tulen itseni ensi vuonna löytämään, se on varmaa, mutta se että mistä, miksi ja mitä tekemässä, mitä opiskelemassa, on vielä auki. Tavallaan se on jännittävää, mutta ei tämä epätietoisuus ole ihan mun juttu kuitenkaan. Yritän lohduttautua sillä ajatuksella, että ei mun vielä edes tarvi tietää täysin mitä elämältäni haluan, koska mulla on aikaa. Aikaa tehdä virheitä, oppia niistä ja löytää se oma polku. Tämä aika vuodesta on vissiin yleensäkin se aika, kun UWC-oppilaat tajuaa, että tämä kokemus ei jatku ikuisesti, ja että meidän aika täällä on rajoitettua. Toki UWC elämä ei lopu valmistumiseen, mutta ehkä sitä juuri sen tajuamisen takia oppii ottamaan siitä enemmän irti. Ymmärtää taas, kuinka etuoikeutettuja me kaikki olemme täällä ja muissa kouluissa tästä kokemuksesta, jonka vain harva saa elää ja kokea.

Semmoista siis tänne. Normaalia arkea, mielenkiintoisia keskusteluja, väsyneitä aamuja, paljon kahvia. Sulkapallotunteja, vapaaehtoistyötä, coca-cola zeroa hypäreillä, myöhäisiä kirjastoiltoja, turhautumista deadlinejen hurjaan määrään, onnistumisen tunteita, vapaaehtoistyötä, maailmanpolitiikasta keskustelemista. Kämppiksen uusia tatuointeja, halauksia, ikkunasta kuuluvia italian kielisiä keskusteluja, Triestessä kävelemistä, whatsapp-keskusteluja, spotifyn samoja soittolistoja kerta toisensa jälkeen... Suomi, kohta nähdään! <3

perjantai 14. marraskuuta 2014

YKSI NIISTÄ PÄIVISTÄ, JOLLOIN SUOMEEN SYNTYMINEN TUNTUU LOTTOVOITOLTA

Täällä puolen maailmaa ollaan taas sairaana... Viikon terve jakso oli välissä, ja nyt taas vietetään viikonloppu omassa huoneessa. Luultavasti tämä on vielä jatkoa siitä parin viikon takaisesta angiinasta, ja siitä tullaankin siihen, miksi Suomeen syntyminen näinä päivinä tuntuu lottovoitolta.
1) Suomessa angiinan toteamiseen käytetään nielunäytettä, eli labran kautta. Täällä avataan suu, johon lääkäri kurkkaa taskulampun kanssa, ilman mitään näytetikkuja, ja antaa antibiootit kouraan. Kiitos.
2) Jos kaksi viikkoa angiinan jälkeen on taas nielurisat turvonneet, mulle annetaan kouraan uusi antibioottikuuri. Ilman mitään kokeita taaskaan. Maanantaina katsotaan uudestaan, sanoi lääkäri.
3) Yrität mennä apteekkiin ostamaan särkylääkkeitä kello 14.40. Apteekin ovelle päästyäsi huomaat, että se on mennyt kiinni tunti aiemmin, ja aukeaa seuraavan kerran 15.30. Loistavaa.
4) Kyseiset särkylääkkeet ovat apteekissa noin 4 kertaa kalliimpia kuin vastaavat Suomessa.

Eli rivien välistäkään ei tarvitse edes lukea, kuinka naurettavaa touhua tämä mun mielestä täällä on. Mutta olosuhteisiin on kai totuttava, ja lääkäreihin luotettava, vaikka meillä onkin tässä koulussa kyseisen asian kanssa ollut ongelmia.
Mutta, lääkäriongelmista huolimatta menee hyvin. Sick lististä huolimatta kirjoitin mun Extended Essayn valmiiksi tänään, jee!!! :) Ihan hullua tosin... Vastahan mä olin ykkösvuotinen joka tuskaili aiheen kanssa, ja nyt noin 100 työtuntia myöhemmin se on viimein valmis. Oon ihan mielettömän ylpeä itsestäni, ihan sama mikä arvosana sieltä tulee. Kirjoitin aiheesta, joka oikeasti on mulle tärkeä, johon riitti mielenkiintoa ja tein kaiken aikataulussa. Nyt pitäisikin hyökätä sitten ToK essayn kimppuun, joka tuottaa hiukan enemmän ongelmia... Varsinkin kun deadline on keskiviikkona, enkä saisi hirveänä rasittaa itseäni tämän viikonlopun aikana.. Ehh.

Tästä tullaankin tähän IB:n huonoon piirteseen, mielestäni. Koska CAS eli aktiviteetit+vapaaehtoistyö on osa tutkintoa, meitä kannustetaan menemään aktiviteetteihin vaikka olisi hiukan sairas, tai ainakin heti parannuttua. Ongelmahan on se, että siinä on varsinkin urheilun kohdalla suuri terveysriski... Pitää siis osata priorisoida itse, viime viikolla, kun olin vasta lopettanut antibioottien nappailun, ilmoitin mun sulkapalloa ohjaavalle opettajalle, että voin tulla, mutta en rasita itseäni. Onnekseni kyseinen opettaja on yksi ihanimmista ihmisistä, ja antoi totta kai luvan jäädä huoneeseen.

Koska olen joka postauksessa tämän maininnut, niin sanottakoon nyttenkin, että 32 päivää ennen joululomaa! Ihan hurjaa, tämä lukukausi on kyllä mennyt ihan silmän räpäyksessä. On ollut tähän asti vaativa, mutta myös erittäin palkitseva lukukausi, mutta myös niille seikkailuille ja ihanille hetkille on kouluhommien lomassa jäänyt aikaa. :) Kerrotakoot myöskin tähän loppuun, että eilen vastaanotin mun ensimmäisen pääsykoekirjan, hurjaa!

lauantai 8. marraskuuta 2014

AIKATAULUA JA OPISKELUA

Mulla on meneillään aika intensiivinen viikonloppu opiskelun parissa, joten ajattelin, että voisin hyvin näpytellä teillekin muutaman sanan opiskelusta, siitä mikä merkitys sillä on mun elämässä ja miten se toimii täällä UWC-maailmassa. Haluan kuitenkin painottaa, että tämä on mun oma henkilökohtainen näkemys, eikä sillä ole mitään tekemistä kenenkään toisen kokemuksen kanssa. Jokaisella on omat prioriteetit, jokaisella omannäköisensä kokemus, mutta tämä avatkoon vähän mun kokemusta.

Oma normaali viikonpäiväni sujuu suurimmilta osilta näin, toki jokainen päivä tulee eteen jotain ylläreitä, mutta perus kaava on tämä, ja kellonajat ovat suuntaa antavia:
06.00 tai 06.40 herätys (riippuu päivästä kumpi kellonaika)
07.00-07.40 aamupala, yleensä historian kirjan kanssa
08.00-13.15 oppitunteja, mulla on joka päivä vähintään yks hypäri jonka yleensä käytän juoden kahvia ja opiskellen
13.15 lounas
14.00 kotiläksyjä
17.00-19.00 aktiviteetteja
19.00 illallinen
20.00 aktiviteetti/opiskelua
21.00-23.00 opiskelua/sosialisoitumista
23.00 nukkumaan

Eli kuten tästä "aikataulusta" saattaa huomata, opiskelua kertyy joka päivä ihan kiitettävä määrä. Luultavasti moni ihminen siellä ruudun toisella puolella pyörittelee päätänsä mun aikataululle ja rutiineille, mutta ne on mulle erittäin tärkeitä, ja ne on osa omaa UWC-kokemustani. Viime vuonna kokeilin elää hieman aikatauluvapaampaa elämää, ja se vain pahensi aikaansaamattomuuttani ja arvosanoja. Joten tänä vuonna päätin, että palaan takaisin siihen, miten toimin itse parhaiten. En ikinä pakota itseäni noudattamaan tuota kaavaa, vaan jos tulee eteen jotain muuta kuten teehetki uuden tuttavuuden kanssa tai venynyt pitsaillallinen, ne menee yleensä aina opiskelujen edelle.

Aikaansaamattomuus on yleinen pahe UWC-maailmassa. Ainakin täällä Italiassa on ihan yleistä, että opiskelijat viivyttelee läksyjen tekemistä niin pitkään, että lopulta päätyvät tekemään läksyt yön viimeisimpinä tunteina ja seuraavana aamuna ne samat oppilaat nukkuvat oppitunneilla, ja iltapäivällä ennen aktiviteetteja. Viivyttelemistäkin on kuitenkin monenlaista, ja jos sen käyttää johonkin millä on oikeasti merkitystä, se on todellakin okei ja tarpeellistakin. Kävin just eilen tästä keskustelun ystäväni kanssa, että yleisesti ottaen tämä nähdään "normaalina UWC-kokemuksena". Mutta toisaalta, kyllä minun ja tämän samaisen ystävän kokemukset ovat ihan yhtä arvokkaita, vaikka saadaankin nukuttua tarpeeksi yön aikana.

Ajankäyttö on siis täällä todella tärkeää, sillä elämä on niin hektistä. Musta itsestäni vain tuntuu, että tämä on mulle ainoa oikea tapa toimia. Se ei ole oikea kaikille, eikä tarvikaan olla. Mutta ilman minkäänlaista aikataulua palauttaisin luultavasti kaikki tehtävät myöhässä, ja unohtaisin tehdä puolet niistä. Tähän mennessä tämän todella hektisen kolmannen lukukauden aikana olen tehnyt suurimman osan töistäni niin, että ne ovat valmiita päivä pari ennen deadlinea. Näin säästyy pahimmalta stressiltä, ja luultavasti tuloskin on parempi.

Mitä tulee opiskeluun, olen aika radikaalisti muuttanut opiskelutapaani viime vuodesta. Siinä missä vuosi sitten saatoin opiskella kokeeseen tunnin edellisenä iltana, tänä vuonna aloitan useamman päivän aiemmin, jotta viimeisenä iltana voin vaan kertailla. Ja tulokset puhuvat puolestaan... Mutta toisaalta, en kadu sitä, etten viime vuonna panostanut niin paljon opiskelemiseen, koska viime vuonna keskityttiin enemmän hauskanpitoon, ja ei tänne pelkästään opiskelemaan tultu, ei todellakaan. On pakko jättää aikaa myös rentoutumiselle, liikkumiselle ja spontaaneille päähänpistoille, ja niissä tapauksissa ei paljon aikataulua mietitä. Olen myös yleensä jättänyt perjantain pelkästään rentoutumiselle ja laiskottelemiselle, että saa vähän virtaa viikonloppuun. Sen iltapäivän ja illan aikana saan tehdä mitä haluan, oli se sitten lenkkeilyä, sosialisoitumista, Triesteen menemistä tai sängyllä makoilua ja musiikin kuuntelemista.

Tänä viikonloppuna mun on tarkoitus viimeistellä mun Extended Essay, koska sen deadline on puolentoistaviikon päästä, sekä aloittaa ja saada hyvään alkuun ensimmäinen luonnos mun ToK esseestä, jonka deadline on ensi perjantaina. Eli ensi viikon voin hyvällä omallatunnolla keskittyä ToK esseeseen, kun EE on jo valmis (toivottavasti). Mulla on tiedossa myös yksi tärkeä koe, joten aion myös alkaa opiskelemaan siihen, jotta ensi viikolla ei olisi niin kiire. Keskiviikoksi meidän pitää lukea yksi kirja, ja senkin kanssa olen loppusuoralla, jottei tiistai-iltana tulisi paniikkia.

Opiskelu on tärkeä osa UWC-kokemusta, mutta se ei ole koko kokemus. Itselleni sillä on merkitystä siksi, että haluan osoittaa itselleni, että pystyn mihin tahansa, jos olen valmis tekemään tarpeeksi töitä. Sillä on myös merkitystä siksi, että koko elämäni ajan olen opiskellut ahkerasti tähtäimenäni hyvät loppuarvosanat, joten nyt en halua enää antaa periksi. Yksi syy on myös se, että pidän opiskelusta. Tykkään kirjoittaa muistiinpanoja, alleviivata, lukea kirjoja ja etsiä tietoa. Syys siihen, miksi opiskelen "kunnolla", enkä vain hutaise läksyjä ja muistiinpanoja vaan kirjoitan ne huolella ja yksityiskohtaisesti on se, että uskon iskän aikanaan kertomaan lauseeseen "siten pelaat miten harjoittelet". Eli tässä tapauksessa, kun teen läksyt ja muistiinpanot yksityiskohtia myöten, pystyn hyödyntämään ne myös loppukokeissa, enkä menetä pisteitä sen takia, että olen tottunut huolimattomuuteen.

Mutta koska tämän postauksen perusteella luulette, etten tee muuta kuin opiskelen, kerron myös mitä muuta aion tehdä tänä viikonloppuna. Tänään meillä on open mic, joka tarkoittaa siis sitä, että kokoonnutaan yhteen, ja illan aikana kuka tahansa voi mennä ja laulaa tai soittaa tai lausua runoja yms, joten olen ehdottomasti menossa yleisöön. Sitä ennen ajateltiin syödä pitsaa illalliseksi. Open mic jälkeen on Mickey's, eli ihmiset ovat menossa tanssimaan, ja itse menen sinne, jos on fiilistä mennä. Huomenna on Gender and Sexuality group ja katsotaan siellä elokuva, mutta muita suunnitelmia ei ole vielä.

Mutta nyt siis tuumasta toimeen ja EE:n pariin, rentouttavaa viikonloppua kaikille! :)

lauantai 1. marraskuuta 2014

POSTIKORTTI LJUBLJANASTA VAIHTUI POSTIKORTTIIN SAIRASTUVALTA

Heipä hei! Viime postauksesta on taas näköjään kulunut yli kuukausi.. Tällä hetkellä mun pitäisi olla Ljubljanassa kävelemässä ympäri kaupunkia, mutta toisin kävin ja kirjoitan tätä ihan omalta sängyltä. Kieltämättä hieman harmittaa, sillä oltiin varattu upea asunto keskeltä Ljubljanan keskustaa parhaiden kavereiden kanssa, mutta tälle ei nyt voi mitään. Eli angiinaa täällä sairastetaan taas vaihteeksi, jee.

Tämä kuukausikin meni taas ihan mielettömän nopeaa. Lokakuu koostui deadlineista, aurinkoisista ilmoista, myrskyistä, tulevaisuudesta ahdistumisesta, surullisista mutta myös iloisista uutisista, upeista auringonlaskuista, pitkistä ja lyhyeistä kävelylenkeistä luonnon helmassa, paljosta määrästä kahvia ja liian pienestä määrästä unta.


Koulu sujuu hyvin, ja kun saatiin lokakuun alussa arvosanat, olin nostanut jokaikistä, ja olin niiden harvojen joukossa joille sattui näin päin käymään. :D Mutta todistinpahan taas itselleni, että kova työllä saa tuloksia. Palautin mun Extended Essayn ensimmäisen luonnoksen, ja sain hyvää palautetta. Nyt pitäisi parantua, että pääsisi korjaamaan sen ja sen jälkeen palauttaa ihan viimeisen version siitä. Pidin myös ToK esitelmän tällä viikolla. ToK eli Theory of Knowledge on varmaan jokseenkin samanlaista kuin lukion ykkösen filosofian kurssi, lähinnä keskustellaan siitä miten me tiedetään jotain yms. Se kurssi on pakollinen, ja koostuu tunneista sekä 2000 sanan esseestä sekä noin 20 minuutin esitelmästä. Mä tein mun esitelmän luonnonsuojelusta ja siitä, että miten me voimme oikeuttaa lakien rikkomisen jos tavoitteena on suojella luontoa, ja käytin esimerkkinä mm. Sini Saarelaa ja Greenpeacea. Esseetä pitäisi myös aloittaa kirjoittamaan heti kun tästä taudista päästään eroon, kahden viikon päästä näyttää nimittäin olevan deadline ensimmäiselle luonnokselle...

Käytiin pari viikkoa sitten myös Ikeassa, ja vaikkei mitään kummallista lähtenytkään mukaan, kyllä lihapullat maistuikin hyviltä!! Ensi viikolla pitäisi alkaa tilailemaan pääsykoekirjoja, mutta se että mihin, jääköön salaisuudeksi täällä blogin puolella. Joka tapauksessa Suomen yliopistohaku tulee olemaan erittäi vaativa mulle, koska mun IB loppukokeiden jälkeen mulla on pahimmillaan vain yksi viikko ennen pääsykokeita. Elikkä vaikeaa tulee olemaan välttää välivuosi...


Mitäs muuta... Meillä on itseasiassa ollut koululla todella tapahtumarikas kuukausi, mutta kaikesta en halua enkä koe tarpeelliseksi kirjoittaa edes. Mutta joitain mainitakseni, meillä oli DIF -festivaali jossa puhuttiin web-kameroiden kautta muiden UWC-koulujen kanssa mm. UWC:n arvoista ja niiden toteutumisesta, IB:n tarpeellisuudesta/sopivuudesta UWC kokemuksen yhteyteen yms. Juhlittiin myös Roosanauhapäivää, ja pidettiin myyjäiset, jonne itsekin lahjoitin kakun myytäväksi.

Tiistaina jatkuu taas koulu, ja siitä alkaakin varmaan koko IB:n raskin urakka. Marraskuu tulee olemaan täynnä isoja ja tärkeitä deadlineja, kuin myös muita kouluhommia, aktiviteetteja, EE-showta ja Aasia-viikkoa. Kiirettä tulee siis olemaan, ja nyt pitäisikin parantua nopeasti, että pääsisi tekemään töitä, ettei tippuisi heti kärryiltä. Mutta ei kai siinä, enää 45 päivää ennen kuin pääsen Helsinki-Vantaalle perinteisesti ostamaan lohiruisleivän ja salmikkia, mutta tällä kertaa en luultavasti kotiudukaan yksin, sillä mun viime vuoden kämppis Meksikosta tulee luultavasti mun mukaan. Joululomalla onkin sitten aikaa latailla akkuja, mutta myös tehdä kouluhommia ja lukea niihin ihaniin pääsykokeisiin. ;)

Nyt jatkan kuitenkin ihmettelemistä, että mitä sitä tekisi, kun tuo kuume ei vain tahdo laskea eikä kurkkukipu häipyä... Ihanaa marraskuuta kaikille, ihan missäpäin maailmaa olettekaan. <3

P.S JALOA SYNTTÄRIÄ ISI <3