perjantai 30. elokuuta 2013

YESTERDAY&TODAY

Eilen aloitin aamun meditaatiolla. Söin aamupalaksi croisantin, mysliä ja kahvia. Kävin otattumassa kuvan itsestäni, en tiedä millainen siitä tuli, sillä en katsonut. :D Kuuntelin esityksiä scienceista ja mietin hetken ajan, pitäisikö opiskella fysiikkaa. Ei. Kuuntelin esityksiä myös ns. reaaliaineista, ja pähkäilin ainevalintojani. Halusin jo opiskelemaan, oon ollut lomalla jo liian kauan. Kävin opettelemassa gmailin käyttöä ja kuulemassa, että iPhone vitoseen saa wifin, neloseen ei. Eilen juoksin ilman kenkiä pihalla ja väistelin vesisotaa. Eilen söin ensimmäisen italialaisen jäätelön. Tiputin mun iPhonen jälleen kerran, mutta sille ei taaskaan tapahtunut mitään. Eilen söin kylmiä perunoita. Illalla istuin pari tuntia kuuntelemalla esityksiä ja ihmettelin sitä, kuinka lahjakkaita ihmisiä maailma onkaan täynnä. Ihmettelin sitä, kuinka upeasti kaikki täällä eläytyy. Ihmettelin, kuinka täällä ihmiset lähtee mukaan ihan kaikkeen.

Tänään aamun aloitin jälleen meditaatiolla. Jouduin kohtaamaan korkeanpaikan pelkoni, mutta ei se ainakaan helpottanut. Sain kuitenkin istua lämpimässä aamuauringossa ja hengittää. Jospa hartiakivutkin vähän häviäisivät. Söin aamupalaksi mysliä, jogurttia, tuoreita hedelmiä ja kahvia. Menin väärinkäsityksen takia puolituntia myöhässä mun tutor-tapaamiseen, mutta sain otettua kaikki aineet mitä halusinkin. Yleensä IB-tutkinto koostuu kuudesta aineesta, mä teen seitsemän. Valitettavasti. Nyt vedän vielä vähän aikaa henkeä ennen kuin pitää taas mennä, vaikka tänään ei olekaan niin kiireinen päivä kuin eilen. Tänään on vielä tiedossa vapaaehtoistyön ja musiikkiharrastusten info ja "safety talk". Sen jälkeen ohjelmassa näyttää olevan lounas, asuntolatapaaminen, college meeting for students (en tiiä mikä se on), reflection (en tiiä siitäkään) ja social event joka tarkoittaa osmizzaa. Kerron siitä enemmän huomenna, ja yritän saada kuviakin. Ongelma on se, että en jaksa kantaa kameraa mukana joka paikkaan, ja mun iPhonen johto ei toimi kuin aina välillä, että saisin siirrettyä kuvat koneelle. Mutta mä yritän! Huomenna on tiedossa mm. visiitti Triesteen, joka on samaan aikaan kun alkaa Suomessa huippujännä pesispeli. Vaadin väliaikatietoja aina kun tapahtuu jotain jännää.

Muuten elämä täällä sujuu hyvin. Oon saanut jopa sitä kuuluisaa "omaa aikaa", minkä olin luullut menettäväni. En enää kaipaa Suomea niin paljoa, ja oon vähän itsevarmempi englannin kanssa. Mun englantia on kehuttu, mutta en oo itse vielä kovin varma sen kanssa. Turhauttaa, jos ei voi ilmaista itseään tarpeeksi hyvin. Mutta joka päivä se kehittyy joten ei tässä mitään hätää ole. Nyt nautin näistä hetkistä, kun voin bloggailla kaikessa rauhassa, sillä tiedän, että kun arki alkaa, aikaa siihen ei enää ainakaan näin paljoa ole. Pahoittelut kuvien puuttumisesta, typerä johto pilaa kaiken. Ehkä keksin jonkun ratkaisun. Nyt kuitenkin voisi ottaa pienet päiväunet ennen kuin pitää antaa keskittyminen asioille, palaillaan asiaan. Täällä on muuten tosi lämmin ja aurinko paistaa, sano äiti iskälle semmosia terveisiä. :)

2 kommenttia:

  1. Täälläki aurinko paistaa, muttei oo ihan niin lämmintä kuin siellä, mutta hyvät lomailmat taas mulle tuli :) Paketti lähtee tänään postiin, hyvällä tuurilla saat sen jo ens viikon lopulla. Yritän muistaa ottaa kännyn peliin mukaan, ja laitan väliaikatietoja. Eiköhän se jo huomenna lopu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. usko se on joka ekana loppuu! mittää lopu ku huomenna hurmos päälle ja ens kesänä pääsee ouluun kattoon superia! italiassa on vahva luotto :)

      Poista