sunnuntai 11. toukokuuta 2014

FOR GRANDMOTHERS

Esikuvia. Molemmat niistä, vastaan jos kysytään kuvailemaan isoäitiäni. Isoäiti sanana tuo mieleen kiikkustuolissa sukkia kutovan mummon, joten senkin takia sana isoäiti ei sovi mun tekstiin. Leena-mummu ja Vuokko-mummo, niin oon kutsunut pienestä pitäen. Eikä kummassakaan vieläkään näy merkkejä siitä, että ne jäis siihen kiikkustuoliin kutomaan sukkia. Vaikka ne kutovatkin sukkia. Ja pitävät samalla mun jalat lämpimänä.

Aloitetaan Kempleen mummusta. Siitä, joka leipoo maailman parhaimmat munkit. Ihana pullantuoksuinen talo, jonne on aina niin turvallista mennä. Aika paljon oon siellä varmaan yöpynytkin, aina varsinkin silloin, kun pitää herätä kello 03.00 aamuyöllä ja lähtä viemään mua jollekin asemalle. Ei ole helppoa ei, haha. Sinne ollaan pyöräilty sekä minä että veli, ja ainakin mut lupasit hakea kesken matkan autolla, jos en enää jaksaisi. Mutta jaksettiinhan me. Kempeleen mummula on mulle se turvapaikka, mihin lukuisat lapsuuden onnelliset tapahtumat sijoittuu. Oli ne sitten tämmöisen haluan-olla-kaupunkilaisen tytön innostuksia siitä, että Zeppelin on ihan vieressä, tai liukumäkileikeistä etupihalla. Tai mustikoiden syömisestä suoraan metsästä.

No entäs sitten Muhoksen mummo? En tiedä, että mistä aloittaisin. Kaikki lentopallo- ja pesäpallopelit mitä tulitte papan kanssa katsomaan, ja mitä mentiin ja mennään varmasti ensi kesänäkin yhdessä katsomaan. Se, että lähdit tueksi Helsinkiin kun mun kohtalo UWC:n kanssa määriteltiin, merkitsi niin paljon. Oli niin paljon helpompaa kestää ne haastattelut, aika ennen haastattelua ja erityisesti jälkeen, kun ei tarvinnut yksin stressata montaa vuorokautta. Ja entäs sitten se kansallispuku.. Mun salainen haave, joka tuli toteen tänä vuonna. En voi ikinä kiittää tarpeeksi siitä. Joten kiitos, vielä kerran.
Rohkaisit mua myös lukemaan Haanpään kirjoja. Nyt on pakko myöntää, että silloin vuonna 2011 kun ensimmäisen kerran luin, en ihan tajunnut lukemaani. Nyt, melkein 3 vuotta myöhemmin voin ylpeänä kertoa, että oon kasvanut sen verran, että ymmärrän. Niin paljon, että luin ilman mitään kouluvelvollisuuksia. Se on tärkeää.

Molemmat isoäidit on opettanut mulle niin paljon tärkeitä asioita - kovan työn merkitystä, mutta myös omien juurien tärkeyttä. Myös sitä, millaista on olla hyvä ihminen, sekä sitä, että hyväksyy epätäydellisyyden ja sen, ettei kaikessa tarvitse olla se numero yksi. Enkä olisi tänä päivänä oma itseni ilman näiden asioiden ymmärtämistä.
Tänä äitienpäivänä siis toivoisin olevani Suomessa, ja pystyväni antamaan ison halauksen kaikille kolmelle elämäni tärkeimmälle naiselle. Mutta halataan sitten kun tavataan seuraavalla kerralla! Ihanaa äitienpäivää teille kaikille. <3

Rakkaudella,

Minä

2 kommenttia:

  1. kiitos kamalasti,mikähän mun silmiin tuli ,kun luin kirjoitustasi ,sieltä tuvi kiitoksen kyyneleet<2

    VastaaPoista