tiistai 26. marraskuuta 2013

KOLME KUUKAUTTA

Taas yksi kuukausi takana. Nopein ja ehkä haastavinkin näistä kolmesta. Päivät täyttyy koulutöistä joilla pikku hiljaa pitäisi alkaa todistelemaan kehitystä. Enää ei saa niin paljon anteeksi. Muistan kun ensimmäisenä päivänä laskuri näytti 115 päivää, ja pelotti hirveästi, että miten jaksan olla täällä niin kauan. Sehän on ikuisuus. Nyt laskuri näyttää 16 päivää, mutta voin sanoa, että pelottaa vielä enemmän.

Kuinka eri tavalla kaikki onkaan kuin vuosi sitten. En voi sanoa että paremmin, mutta eri tavalla. Kaikki ei oo täydellistä, mutta oon onnellinen ja se riittää. Eilen saatiin meidän arvosanat ja sain tosi positiivisia kommentteja. Mulla ei ollut mitään tavoitetta tänne tullessa, oon aina tyytyväinen kuin pääsen läpi. Ja nyt olinkin saanut pari tosi hyvääkin. Se ei todista mitään, mutta ainakin ollaan oikeaan suuntaan menossa. Joka tapauksessa, mun tuutori sanoikin mulle, että näytät tosi onnelliselta ja se on pääasia. Nimenomaan. Oon löytänyt mun paikkani täällä. 

Viime kuussa kirjoitin, että mun ajatusmaailma on kellahtanut kumolleen, ja että olen ihan eri ihminen. No miten se sitten näkyy (muutenkin kun peilissä hehe..)? Mä oon oikeasti alkanut välittämään ihmisistä enemmän. Jos vielä Suomessa oikeasti ajattelin pelkästään itseäni, nyt olen oppinut jotain. Ja se on ihan mukavaa. Vapaaehtoistyölläkin on siihen vaikutuksensa, mutta lähinnä sillä, että kun elämä periaatteessa on kahdessa maassa, on pakko ottaa huomioon muitakin. Aina se ei todellakaan onnistu varsinkaan siellä Suomen päässä, pahoittelut siitä. Mä kuitenkin yritän elää ennen kaikkea täällä. Samalla myös ikuisesta tulevaisuudessa eläjästä on tullut hetkessäeläjä. Tulevaisuus on vielä niiiin avoin, etten jaksa edes miettiä sitä. Ei sillä ole mitään väliä. Just eilen mun ystävä sanoi hyvin; ei sillä oo mitään väliä mihin yliopistoon ollaan menossa, jos ei pystytä vastaamaan edes yhteen kysymykseen tunnilla. 

Viime perjantaisen show'n (lisää infoa tulossa myöhemmin) jälkeen meidän ykkösten ryhmähenkikin kasvoi ja oikeastaan koko projektin aikana lähennyttiin paljon. Alku ei näyttänyt hyvältä, mutta lopputulos oli huikea!<3 Oon saanut lisää niitä läheisiä ystäviä, ja oon tullut lopultakin ulos kuorestani. Ei mua enää oikeastaan kiinnosta, ilmaisenko jonkun asian oikein niin kauan kun ihmiset vain ymmärtää. Eilen astuin totaalisesti mukavuusalueeni ulkopuolelle kun puhuin koko koulun edessä mikrofoniin englantia assemblyssä.. Voin sanoa että jännitti ihan pirusti, mutta nyt se on tehty. Virheitä tuli tehtyä mutta ei se mitään, kaikki ymmärsi. Seuraava kerta on sitten paljon helpompi.

Nyt muutenkin tämän termin viimeisten päivien kunniaksi oon alkanut tekemään joka päivä jotain uutta; eilen kävin joogassa, tänään meen "Middle-East Discussion Group", keskiviikoksikin oli jotain jota en muista, ja torstaina aloitan japanin tunnit! Nyt kun koulu menee rutiinilla eikä tarvi ihan kaikkea keskittymistä vielä siihen antaa, on mukava kokeilla kaikkea uutta, mikä ei Suomessa olisi edes mahdollista.

Odotan kotiintuloa (miten voi lähteä kodista kotiin?) jonkun verran. Odotan myös sitä, että tänne palatessa saan ottaa Suomesta kaikkea tärkeää mukaan, mitä ei täältä saa... Kuten ruisjauhoja. En vielä tiedä, miten aion mun ajan kuluttaa siellä, ja pakko myöntää, että oon vähän kateellinen kavereille jotka matkustaa ympäri Eurooppaa koko loman. Mutta jouluksi on ihanaa päästä kotiin, ei täällä ees tunnu joululta, kun aurinko paistaa ja aamulla on valoisaa. lllalla tosin tulee pimeä jo joskus viiden aikaan, ja nautinkin kävelystä Triestessä aina silloin, koska siellä on jo jouluvalot ja joulumarkkinat. <3 

Ensi viikolla on itsenäisyyspäivä, ja silloin voi olla vähän paha paikka. Mutta pitää vain leipoa ja kokata jotain suomalaista, niin eiköhän se siitä. Harmi jälleen kerran, että ei ole sitä kansallispukua.. Pitää varmaan keksiä jotain muuta. Mutta nyt mulla alkaa italian tunti, sori ettei ole kuvia. Niiden lataamiseen menee ihan liian kauan aikaa, ja mulla on huomenna matikan koe joka pitäs läpästä (epätodennäköistä.) joten en ehdi laittamaan niitä myöhemminkään. Palaillaan huomenna, loppuviikko pitäs olla suhteellisen kevyt edelliseen verrattuna, historian esseetä lukuunottamatta. Anyway, kuukausi sitten kirjoitin näin; Kuukauden päästä kun kirjoitan kolmen kuukauden tunnelmia, ajatukset saattaa taas olla ihan erilaiset. Toivotaan, että sillonkin oon yhtä onnellinen kuin nyt. Ja miksen olisikaan: elän mun unelmaa, unelmaa, jonka en edes tiennyt olevan mahdollinen. Ja allekirjoitan jälleen jokaisen kohdan. 

2 kommenttia:

  1. Hei!! Miten siellä UWC:ssä menee kokeet? Tai että onko koeviikot vai kokeita sillon tällöin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä muista, mut meillä on ainaki sillon tällöin. En muista milloin viimeksi olisi ollut viikko ilman. :) toukokuussa on sitten koeviikko ku on isot kokeet.

      Poista