torstai 5. joulukuuta 2013

AT THE MOMENT: FINLAND

Täällä sitä ollaan. Huhhuh. Mun suunnitelmat kotiinpaluusta muuttui totaalisesti viime viikon tiistaina, kun sairastuin. Loppuviikosta olinkin jo semmosessa kunnossa, että kävely mun huoneesta keittiöön tuotti ongelmia. Meidän koulun medical centre ei oo mikään paras, mutta perjantaina käydessäni siellä hoitaja ja lääkäri oli yhdessä sitä mieltä, että mun on parempi mennä kotiin aiemmin, koska tarvisin toimenpiteen, jonka tekeminen Italiassa olisi liian haastavaa. Haastavaa nimenomaan ajan kanssa, koska ois pitänyt ensin oottaa kaks viikkoo ja sit ois pitäny olla sairaalassa kaks yötä ja se ois ollu pitkästi joululoman puolella jo. En nyt halua tänne sen kummemmin avautua mikä mulla on, mutta ei todellakaan mikään vakava.Voin ainakin ton maailman kamalimman kokemuksen jälkeen arvostaa taas terveyttä (sekä Suomen terveydenhuoltoa ja sen tasoa) ihan eri tavalla. Oli ihan kamalaa vaan maata sängyssä kipeämpänä kuin koskaan, ja se vaikeutti varmasti myös muiden meidän asuntolassa asuvien elämää.
 On ihan hullua, että kuulen suomea kokoajan ja kun ostin lentokentällä tiistaina lohiruisleivän ja kahvin (<3), sen myyjän piti kysyä multa englanniksi et haluanko syödä täällä vai take away koska en tajunnu et miks se kysyy et täällä.. Enkä ees tajunnu mitä se sana tarkottaa hehe. Oli myös todella outoa jättää kaikki rakkaat Italiaan, mulla on oikeastaan ikävä jo nyt. Maanantaina vietettiin koko asuntolan voimin iltaa yhdessä ja en voi olla muuta kuin siunattu kiitollinen ja onnellinen siitä, kuinka ihanien ihmisten kanssa saan asua. Tiistai aamuna heräsin ja löysin myös toisen yllätyksen, mut kerron siitä myöhemmin. Mun pöydällä oli kaksi kirjettä mulle lentokoneeseen mun ihanilta roommateilta, ja koska Candy lähti mukaan viemään mua lentokentälle sekin anto mulle pienen paketin. Se pieni paketti sisälsi pienejä kortteja mulle tärkeiltä ihmisiltä koulusta, ja kaikkien niiden sekä niiden kirjeiden jälkeen piti ehkä vähän pidätellä kyyneleitä.
Kaiken kaikkiaan olo on hieman häkeltynyt. Ehkä oli hyvä lähtä aiemmin, koska en ehtinyt valmistautua tähän henkisesti yhtään. Ainakin ekan lukukauden perusteella voin sanoa, että lähteminen tulee olemaan tuttua UWC:n aikana. Onneksi vielä on kolme neljäsosaa jäljellä. Ja kaikkien näiden tunteiden takana on silti se sama ajatus: oon vaan niin helpottunut ja kiitollinen, että meen tammikuussa takaisin kotiin. Toiseen kotiin.



And the rest of the text will be written in English for my lovely Duino family. So, at first at Helsinki-Vantaa airport, I was drinking a cup of Finnish cafe (I know you have heard a lot about that..) and enjoying rye bread with salmon. Very Finnish, I have to admit. During my first days here I have just enjoyed Finnish food, met my friends and complaining about cold weather. Bora is nothing, trust me. And I also said that my small hometown feels like a city after living in Duino hahahah. 
Thanks for everyone who made me feel like home during the first three months. I feel so lucky and grateful to be with so amazing and beautiful people. There is no situation where you would not be able to make me smile somehow. Like on Tuesday morning, at 4.30 am when I found that lovely gift from my winter friend. Or when I got those beautiful letters from my more beautiful roommates who are like sisters for me now. Or when Candy gave me all those cards which so many people had written, you almost made me cry, you crazy people. A Finn never cries!!! At least I don't... 
However, I just wanted you all to know how much I care about you and how much you all helped me when I was really sick during the last week. I didn't feel lonely at all, every moment there was someone to cheer me up, bringing me lunch or cookies or chocolate or just  coming to visit me and making me smile. I am just so grateful, blessed and happy to have you. See you in January!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti