sunnuntai 10. marraskuuta 2013

FOR DADDY

Vaikka olen kaukana,
Muistan.
Vaikka olen hiljaa, vaikka en ottaisi vähään aikaan yhteyttä,
Muistan.
Muistan paljon. Muistan, kun olin ihan pieni ja tulit jostain reissusta kasa karkkia mukana, jotka kasattiin olohuoneen pöydälle. Toit mulle yöpaidan, keltavalkoisen jossa oli pupun kuva. Se oli ihan liian iso, mutta paras, ihanin ikinä.


Muistan. Muistan yhden päivän, kun olin kolme. Oltiin Limingantullin Prismassa ja ostit mulle vaaleansinisen pupun. Sanoit, että saan valita mitä tahansa, ja valitsin sen. Se oli mulle rakkain lelu koko lapsuuden. Se on nähnyt maailmaa yhtä paljon kuin minäkin, ja täälläkin se on mun kanssa, tuomassa tänne palan kotia ja muistoja.
Muistan ne kesäiset päivät, kun olin pieni. Kun sulla oli peli ja äiti oli töissä, otit mut pelin jälkeen mukaan pukukoppiin. Söin makkaraa räpylästä, ja se oli niin hyvää.
Muistan. Muistan, kun pienenä mua pelotti, että yön aikana meille tulisi rosvoja. Ja ne sun pesäpallomailat siellä eteisen nurkassa rauhoitti mua niin paljon, että mun yöunet oli turvattu.
Muistan. Muistan ne hetket, kun koskin ensimmäistä kertaa lentopalloon. Siellä samassa eteisessä, missä pesäpallomailatkin oli. Muistan ne hetket myöhemmin ammattikoulun salissa - oot varmaan aika monta suklaalevyä ja vaahtokarkkipussia tytöille vieläkin velkaa.


Muistan. Muistan ne hiljaiset automatkat Oulunsaloon harjoituksiin. Mutta ei se hiljaisuus ollut kiusallista, mukavaa. Arvostan hiljaisuutta. En oo ikinä ennen kertonut, kuin kiitollinen olin, ja oon vieläkin siitä, että jaksoitte äitin kanssa kuskata mua siellä. Kyllähän mä näin, että monesti väsytti, mutta aina te lähditte, jos vain halusin.
Muistan. Muistan sen hetken, kun kerroin sulle UWC:stä. Ja sanoit heti, että mä saan sen stipendin. Olit ainoa. Uskoit mun mahdollisuuksiin enemmän kuin mä itse tein. Ja kun sain lopulta stipendini, sanoit heti, että sähän tiesit.
Et päässyt saattamaan mua lentokentälle, mutta ei se haitannut. Tuun olemaan lentokentällä, lähtemässä ja palaamassa, vielä monta kertaa.

Kun itsenäistyy elämässä, välillä tulee vain hetkiä jolloin silti tarvitsisi isää paikalle. Esimerkiksi silloin, kun sunnuntai-iltana kello 10 menee sähköt ja sulakkeet ja pitää itse mennä sulakekaapille, josta ei ymmärrä paljon mitään. Tai kun pitäis vaihtaa lamppu viikonloppuna. Kotona asuessa ei ikinä arvosta mitään tarpeeksi. Edes sitä, että ne roskat lähtee roskiksesta, vaikkakin sitten hirveän kiroilusateen saattelemana.

Tänään isänpäivänä en ole siellä, enkä ole ensi vuonnakaan. Enkä voi luvata olevani senkään jälkeen. Mutta ajatuksissani oon siellä. Jollain tavalla pala musta on siellä joka päivä. Mun kaulassa roikkuu joka päivä sun kultaharkko. Se muistuttaa aina mua siitä, mistä tulen. Jos en muuten muista, niin kultaharkko auttaa mua muistamaan.

With love,

Tiia
10.11.2013

2 kommenttia: