MISSÄ OLEN NYT?

Tällä hetkellä istun parvekkeellani raikkaassa syysillassa, kynttilöiden valossa. Miksi kirjoitan taas tähän blogiin? No siksi, että sain pari päivää sitten kommentin tähän blogiin. Kysymys sivusi myös sitä, millaisia mahdollisuuksia UWC kohdallani tarjosi, joten päätin, että one more post olisi ihan paikallaan. Kirjoitint viimeisen postauksen tähän blogiin yli vuosi sitten, joten paljon on ehtinyt tapahtua. Palataan siis välivuoteni alkuun...

Välivuosi alkoi itsetutkiskelun merkeissä. Olin osittain pettynyt siihen, että päädyin pitämään välivuoden, sillä koin sen epäonnistumisena. Syksyn aikana mietinkin paljon omaa elämääni, kävin autokoulun ja menin työkokeiluun ala-asteelle, ja tulin siihen tulokseen,  että UWC-kokemukseni menisi "hukkaan", ellen haluaisi jatkaa opintojani ulkomailla. Päädyin hakemaan muutamaan skotlantilaiseen yliopistoon opiskelemaan lakia, ja pääsinkin sisään niihin kaikkiin. Sen jälkeen kuitenkin päätin, että menisin johonkin niistä vain, jos en pääsisi oikeustieteelliseen Suomessa...

Neljä kuukautta vierähti nopeasti työkokeilun parissa, ja nautin päästessäni haastamaan itseäni. Vapaa-ajalla vietin aikaa kavereiden kanssa, sekä aloitin uudestaan lentopallon. Lentopallon uudelleen aloittaminen oli pitkällisen harkinnan ja pohdinnan tulos, sillä halusin päästä eroon kaikesta katkeruudesta elämässäni. Olin monta vuotta katkera lentopallolle, ja viimeinkin tajusin, että katkeruus mitä tahansa kohtaan on pelkkää energian hukkaan heittämistä.

Keväällä vietin kolme viikkoa reissussa. Vietin ensin muutaman päivän Itävallassa rakkaiden UWC-ystävieni kanssa, jonka jälkeen matkasimme bussilla Italiaan. Vietin Italiassa kaksi ja puoli viikkoa, ja se sai aikaan suuren muutoksen ajatusmaailmassani. Ymmärsin niin paljon siitä, kuinka paljon Duino, Italia ja UWC olivat muokanneet mua ja mun ajattelutapaa, ja siellä mun mielessä alkoi kypsyä ajatus siitä, pitäisikö mun sittenkin yrittää päästä Oulun yliopistoon Intercultural Teacher Education-linjalle, jonne olin hakenut myös edellisenä vuonna, mutta jonne en ollut toimittanut tarvittavia papereita. Palattuani kotiin aloin kuitenkin lukemaan oikiksen pääsykokeisiin.

Jaksoin lukea oikiksen pääsykokeisiin intensiivisesti neljä viikkoa. Sekuntikellon kanssa kymmenen tuntia päivässä ilman muuta elämää olivat kuitenkin liikaa, ja pikku hiljaa aloin viettämään paljon aikaa kuntosalilla ja kävelylenkeillä, joissa pohdin omaa elämääni. Haluanko oikeasti viettää koko elämäni pölyisessä toimistossa lakikirjojen hautaamana, vai voisinko tehdä jotakin, jolla antaisin yhteiskunnalle takaisin enemmän? Olin ollut onnekas saadessani 43 000€ arvoisen stipendin, olisiko oikea tapa sen takaisinmaksuun vain se, että tienaisi vuodessa huikeita summia rahaa? Ehkä sittenkin haluaisin niin kutsutun "tavallisen elämän", sen, jota olin aiemmin niin kovasti pelännyt.

Kuten voinette arvata, Turun oikikseen en päässyt sisään. Sen sijaan ajaessamme Turusta kotiin sain sähköpostiini viestin, jossa minulle kerrottiin, että olen saanut kutsun haastatteluun Oulun yliopistoon Intercultural Teacher Education-linjalle. Valmistautumisaikaa kokeeseen sekä haastatteluun jäi kuusi päivää, joten olin varma, että en mitenkään pystyisi pääsemään sisään, vaikka kovasti halusinkin. Itse koe meni hyvin, sillä esseekysymys oli hyvin laaja, enkä tarvinnut kirjan tietoja ollenkaan, vaan vedin koko esseen UWC-pohjalta. Haastattelu meni ihan hyvin, mutta silti olin varma siitä, että en pääsisi sisään.

Pääsykokeiden jälkeen alkoi kesäkiireet ja -työt, joiden aikana aloin (taas) miettimään, että en ole sittenkään valmis jäämään Ouluun. Niinpä teinkin päätöksen, jonka kirjoitin myös Facebookiin, että lähtisin Aberdeeniin opiskelemaan oikeustiedettä. Kaikki suunnitelmat valmiina olin varma, että syyskuun alussa muuttaisiin Skotlantiin. Suunnitelmani ei muuttunut edes siinä vaiheessa, kun Iso-Britannia päätti erota EU:sta, sillä yliopisto kertoi, että mikään ei meidän kohdalla muuttuisi. Kun Suomen yhteishaun tulokset sitten lopultakin tulivat, sieltä tuli uutinen jota en ollut uskonut saavani; minulle oli myönnetty paikka Oulun yliopistoon. Olin juuri kyseisen viikonlopun lentopalloturnauksessa Rovaniemellä, mutta siitä hetkestä kun hyväksynnän näin, tiesin sydämessäni että mun vaan kuuluisi jäädä tänne. And so here we are.

Moni tuttu ja tuntematon kyseenalaisti päätöstäni jäädä Oulun yliopistoon. Totuus on kuitenkin se, että en ole moneen vuoteen ollut näin onnellinen, kun olen nämä pari kuukautta ollut. Löysin sisältäni sellaisen rauhan, mikä oli ollut pitkään kadoksissa,  ja kaikin tavoin olo on todella levollinen juuri nyt. Tässä on hyvä. Tajusin, että aina ei tarvitse lentokonetta ja tuhansien kilometrien välimatkaa löytääkseen onnen ja seikkailun, löytääkseen oman paikkansa tässä maailmassa. Mietin pitkään, että olenko enää rohkea, jos päätän jäädä, mutta sitten ymmärsin, että välillä on rohkeampaa jäädä kuin lähteä.

©Essi Honkala

UWC opetti mulle niiiin paljon. Istuessani luennoilla tajuan sen joka päivä, ja joka päivä olen entistäkin kiitollisempi siitä, millaisen kokemuksen sain elää. UWC olisi ehkä antanut minulle mahdollisuudet lähteä kauas hankkimaan niitä "kokemuksia" ja kansainvälisiä kontakteja ja hienon uran, mutta mikä tärkeintä, UWC antoi minulle rohkeutta jäädä. En ole tällä hetkellä tilanteessa jossa nuorempana kuvittelin olevani 20-vuotiaana, mutta sillä ei ole mitään väliä. Olen tilanteessa, jossa haluan olla, ja se riittää. En olisi ikinä hakenut Oulun yliopistoon, jos en olisi lähtenyt kauas tajuamaan sitä, että lähellä on hyvä, ja että jäämällä ei ole epäonnistunut millään tavalla. Juuri nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt paikkani tässä maailmassa. Oli tärkeää ymmärtää, että ei ole yhtä tapaa jatkaa opiskeluita UWC:n jälkeen - kaikkien ei tarvitse mennä Harvardiin, vaan joskus paras tapa maksaa yhteiskunnalle takaisin kaiken mitä on saanut, on jokin aivan toinen kuin se mitä kaikki odottaa.

Juuri nyt olen erittäin innostunut kaikesta, mitä tulevaisuudella on tarjottavana. Asun unelmieni asunnossa parhaan ystäväni kanssa, saan opiskella aineita joihin tunnen paloa, mutta olen silti lähellä perhettä ja ystäviä. Tutkintooni kuuluu kolmen kuukauden mittainen työharjoittelu ulkomailla, joten ihan kokonaan en ole Ouluun juurtumassa. Ja kukapa tietää, että suoritanko vaikka vaihtovuoden, tai lähdenkö valmistumisen jälkeen ulkomaille töihin. Tulevaisuus on avoin ja maailma avoinna, ja se on ihan parasta.