Ensimmäinen viikko, ensimmäinen huone. Syyskuu 2013. |
UWC:n jälkeen ihmisillä on tapana aina puhua siitä, kuinka paljon he ovat muuttuneet. Se on totta, että kun lähtee 17-vuotiaana pois kotoa aivan eri maahan mukanaan pelkästään matkalaukku ja tieto siitä, että siellä uudessa paikassa pitäisi viihtyä kaksi vuotta, siinä kasvaa henkisesti paljon ja samalla muuttuukin. En usko, että UWC:n kaltaisessa paikassa voisi olla, jos ei muuttuisi, jos ei haluaisi muuttua. Mutta mitä olen nyt tämän kuukauden aikana on se, että se muutos ei oikeasti ole niin iso. Joo, ulkoiset seikat ainakin muuttuu (hehheh), ja ehkä osa arvoistakin, mutta se "core", se ydin, se pysyy silti luultavasti samana. Mä erehdyin luulemaan että olisin muuttunut niin paljon, että jopa mun tulevaisuuden suunnitelmat, ja mun unelma oikeustieteellisestä olisi jotenkin muuttunut pelkästään sen takia että mä oon "eri ihminen". Se otti vähän aikaa tajuta, että kyllä siellä on vielä se ihan sama unelma, se suunnitelma lakimieheksi tulemisesta jonka oon saanut mieleeni tyyliin 12-vuotiaana. Se, että jokin osa ihmisessä muuttuu, puoli vahvistuu tai heikkenee, ei tarkoita, ettei se henkilö syvällä sisimmässään ole sama. Mä olen edelleen se sama, sarkastinen, huonoja juttuja kertova tyttö joka rakastaa pesäpallokatsomossa istumista ja Juha Tapion lauluja. Olen kasvanut henkisesti ja fyysisesti lol, mutta sanoisin, että olen parempi, päivitetty versio siitä Tiiasta, joka Oulunsalon lentokentällä itki vajaat pari vuotta sitten. Versio 2.0 itsestäni siis.
Toinen vuosi, toinen huone. Huhtikuu 2015. |
En voi ikinä kiittää tarpeeksi kaikkia niitä, jotka tämän kokemuksen tekivät mahdolliseksi. Suomen UWC-komitea, Suomen Kulttuurirahasto, perhe ja isovanhemmat, sukulaiset, ystävät, ihan kaikki te jotka edes ohimennen kyselitte, että miten mulla menee. Vilpitön kiitos kaikille teille. Nyt on kuitenkin aika jatkaa kohti uusia seikkailuja. IB tulokset tulevat julki 11 päivän päästä, ja sen jälkeen ollaan taas viisaampia. Jos käy huonosti, niin sitten käyn pienellä visiitillä Italiassa marraskuussa, ja jos käy hyvin, niin sitten mennään Italiaan vasta maaliskuussa. Nyt kuitenkin tunnen levollisuutta päättää tämä postaus. Löysin vastauksen mieltäni askarruttavaan kysymykseen, en pelkästään kirjasta, mutta myös oman elämäni avulla. Nyt tiedän, että onnellisempi olen nyt, kun kannan mukanani montaa maailmaa.