Niin kuin jo marraskuun puolella kirjoittelin, olen päättänyt aloittaa elämäntapamuutoksen, jossa keskityn enemmän oikeiden asioiden syöntiin, riittävään määrään liikuntaa sekä unta. No, miten on mennyt tähän asti? Ei kovin hyvin. Mulla oli hieman masentava joulukuu ainakin täällä Italian puolella, sillä innostus oikeastaan kaikkeen oli poissa, ja unohdin syödä. En olisi ikinä uskonut, että minä unohtaisin syödä, mutta näköjään kaikki on mahdollista. :D No anyways, sen jälkeen tulikin joulu ja jouluherkut, ja en kyllä hirveänä rajoittanut mitään, mutta toisaalta jouluruoka ei edes mitään mun lempiruokaa ole, joten se nyt meni ihan suhteellisen hyvin. LIikunnan määrä kuitenkin oli moninkertainen, vaikka en sitä edes kotona ollessa hirveästi miettinyt. :)
Kuten jo siinä aiemmassa postauksessa kirjoitin, jatkuvat sairastelut pakottivat tekemään tämän päätöksen, ja nyt voin allekirjoittaa tuon päätöksen vielä vahvemmin. Suomessa ollessani kävin 3 kertaa verikokeissa, yhden kerran nielunäytteessä ja kahdella eri lääkärillä. Mitään ei löydetty mikä selittäisi kaiken sairastelun syksyn aikana. Turhauttavaa? No todellakin. Ennen Italiaan lähtemistä en ikinä ollut sairas, joten onhan tämä hiukan outoa. Oman haasteensa asettaa myös huone, jossa täällä majailen, koska täällä on hyvin näkyvät homevauriot. Ei hyvä, mutta sille nyt ei voi mitään, yritetty on. Jotain toimia siis tarvitaan, jotta pysyisin edes tämän kevään terveenä ja olisin mahdollisimman hyvässä kunnossa kun elämäni tärkeimmät kokeet koittavat toukokuussa. Mikä siis ratkaisuksi?
En tiedä. Aion jättää nyt viljat ja sokerin pois, niin tarkasti kuin mahdollista, jotta näen, onko sillä vaikutusta. Jos kerta mitään ei löydy verikokeista, on pakko lähteä ruohonjuuritasolta liikkeelle. Mahdollisimman puhdas ruokavalio, riittävästi liikuntaa ja no se uni. Nukuin tosi huonosti kotona monestakin eri syystä, mutta täällä nukahtamisen kanssa ei onneksi ole vaikeuksa, koska olen aina niin poikki päivän jälkeen. :D
Joka tapauksessa, nyt katsotaan miten käy... Aika epätoivoiseksi tämä menee jos näillä "uudistuksilla" ei ole mitään vaikutusta, mutta pitää kai toivoa parasta... Silmissä kiintää myös jo kesä ja vähemmät vaatteet, jotta sitä motivaatiota varsinkin lihaskunnon määrän nostattamisessa olisi enemmän. ;) Mutta tämä oli nyt vain nopea päivitys, palataan asiaan myöhemmin kun osaan kertoa, onko olossa tapahtunut parannuksia! Wish me luck :)
maanantai 12. tammikuuta 2015
perjantai 9. tammikuuta 2015
If I never get a chance to say I miss you, I still do
Helsinki-Vantaalla taas. Kolme ja puoli viikkoa kotona vierähti taas ihan huimaa vauhtia, ei voi muuta sanoa kuin huhhuh. Kolme ja puoli viikkoa täynnä tunteita laidasta laitaan; onnellisuutta, ylpeyttä, vihaa, surua ja pelkoa. Noiden päivien aikoina koetuissa tunteissa teki välillä mieli repiä hiukset irti turhautumisesta, repiä sydän irti rinnasta tai vaan juosta ja juosta, niin kauan kuin jaksaa. Ailahtelevaisuudesta huolimatta voin silti sanoa, että oli rentouttavat viikot, ja nyt on hyvä lähtä ihan uudestaan kerätyillä voimilla haastamaan IB:n neljättä ja viimeistä lukukautta.
Tuossa Oulu-Helsinki lennolla istuessani mielessä pyöri kaikenlaista. On totta, että hyväteleminen tulee helpommaksi. (Äiti tämä ei koske sinua...) On totta, että käsitys "kodista" on muuttunut. On totta, että vaikka hyvästeleminen olisi helpompaa, lähteminen ei ole. On totta, että tämä on viimeinen kerta, kun lennän Duinoon, oppilaana. On totta, että nämä puolitoista vuotta ovat kuluneet nopeasti, todella nopeasti. Mä en tiedä mitä mun pitäisi ajatella siitä, että luultavasti tämä on viimeinen kerta kun istun, jälleen kerran, koko elämä pakattuna muutamaan hassuun kiloon ja matkalaukkuun, ja vietän koko yön Helsinki-Vantaalla naputtaen TÄTÄ BLOGIA. Tavallaan oon helpottunut.
Älkää ymmärtäkö väärin.
Oon helpottunut siitä, että tämä on viimeinen lukukausi. Mutta mulla on sille syynsä. Ei UWC:n ole tarkoitus jatkua ikuisesti. Kaksi vuotta on juuri tismalleen sopiva aika, kunhan sen vain osaa käyttää oikein. Olo on myös haikea "vastahan mä lähdn ekaa kertaa..." ja ehkä hiukan outo, koska tulevaisuudesta ei ole vielä mitään tietoa. Tein toissapäivänä mun ensimmäisen kohteen yhteishaun, ja nyt sitten vaan jännätään, että miten loppukokeet menee. Mutta kaikki aikanansa, ensin on yksi kokonainen lukukausi selvittämättä. ;)
Kevät tulee olemaan kiireinen ja stressaava. Stressaava ei pelkästään akateemisten paineiden vuoksi, vaan myös sen takia, että se koko elämä ei jäisi akateemiseksi... Pitäisi yrittää ottaa kaikki irti UWC-elämästä, Italiasta, Duinosta, kavereista, gelatosta, pizzasta ja näitähän riittää... Mutta uskon, että pystyn luomaan tasapainoisen elämän vielä nyt viimeisellekin lukukaudelle.
Nyt on siis Winter Wonderland tältä vuodelta koettu, ja aika suunnata lämpimimpiin maisemiin, toivottavasti ainakin. Ei kai siinä sitten, palataan Italiasta. Ihanaa kevättä kaikille! <3

keskiviikko 31. joulukuuta 2014
BYE BYE 2014
Vuoden viimeisinä päivinä mulla on yleensä ollut tapana muistella kulunutta vuotta. Mikä olisikaan parempi aika heijastella vuoden tapahtumia, syitä ja seurauksia, ja miettiä kaikkia niitä "oppitunteja", mitkä tämä vuosi jättää jälkeensä.
Vuosi 2014 oli mun elämässä haastava vuosi, ehkä kaikista haastavin tähän mennessä. 2014 oli kovan työnteon ja opiskelun, hauskan pitämisen, aikuiseksi tulemisen, tulevaisuuden suunnittelemisen ja henkilökohtaisten haasteiden vuosi. Paljon tuli opittua, mutta myös tajuttua kuinka paljon sitä oppimista vielä on.
Tänä vuonna haasteellista oli ehdottomasti opiskelu, mutta ehkä kaikista haastavina terveys ja siihen liittyvät ongelmat ja se, kuinka niihin ei aina voi vaikuttaa. Myös ihmissuhteet aiheutti ongelmia muutaman kerran, mutta suurimmaksi osaksi ihmissuhteiden kannalta oli varsin onnistunut vuosi. Ei siis voikaan muuta kuin kiittää kaikkia heitä, jotka ovat pysyneet rinnalla ihan koko ajan. Te kyllä tiedätte keitä olette.
Ensi vuonna on taas muutosten aika, kun viikon päästä lennän Italiaan viimeisen kerran. Toukokuun jälkeen elämässä puhaltavat jälleen uudet tuulet, mutta niiden eteen pitää tehdä kovasti töitä. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä tänään, koska tänään on aika nauttia. Miettiä kulunutta vuotta, nauraa kaikille ihanille muistoille, ehkä itkeä tai mun tapauksessa haluta itkeä vähemmän mukaville muistoille. Tänään on lupa juoda hieman kuohuviiniä, ja vain olla. Murheet, suunnitelmat ja aikataulut siirretään suosiollo odottamaan huomista.
Oikein ihanaa ja mieletöntä Uutta Vuotta kaikille! <3
kuva täältä!
tiistai 16. joulukuuta 2014
JUURI NYT: HELSINKI-VANTAA
Täällä sitä taas istuskellaan. Erinäisistä syistä saatiin vain ensimmäinen ja viimeinen lento mun ystävän kanssa yhteisiksi, joten tällä hetkellä istuskelen täällä lentokentän Picnicissä ja odottelen häntä. Tämä on aina yhtä jännää, kun yhtäkkiä ympärillä puhutaankin pelkästään suomea. Tällä kertaa lähteminen oli helpompaa, ei ole enää suuria tunteita mukana. Tämä kerta eroaa sillä, että viime joululomalle lähtiessäni en tiennyt, että mikä kotona odottaa, ja kesälomalle lähtiessäni tilanne oli eri, kun oli juuri hyvästellyt puolet koulusta. Eilen muutama ykkösvuotinen kysyi, että olenko surullinen? Vastasin että ei, en ole, tämä tauko on nyt ainoa asia mitä tarvin, ja miksi loma olisi surullinen asia. He täsmensivät kysymystään sillä syyllä, että seuraavan kerran kun matkustan Italiaan, se on viimeinen kerta vähään aikaan, ja se on viimeisen lukukauden alku.
Itse en ajattele asiaa tuolla tavalla. Totta kai tiedän, että toukokuussa Duinon ja ihmisten hyvästeleminen tulee olemaan hankalaa, mutta sitä on turha miettiä vielä. Tiedän, että toukokuussa tulen olen olemaan valmis lähtemään, loppujen lopuksi tämä kokemus ei olisi niin vaikuttava jos se kestäisi yhtään pidempään.
Tällä hetkellä kuulokkeista kuuluu italialaisen miesartistin valloittava ääni, rakastuin hänen kappaleisiinsa viime viikonlopun aikana. Viime yönä valvottiin myöhään parhaimpien kavereiden kanssa. Hauskinta on se, kuinka osasta ihmisistä joista en viime vuonna niin välittänyt, on muodostunut mulle mun parhaimpia ystäviä. Elämä yllättää näköjään aina. Muutenkin kakkosvuotisena oleminen oli mulle huomattavasti helpompaa. Olin paljon sosiaalisempi, hurjasta opiskelutahdista ja -määrästä huolimatta. Parempi myöhään kun ei milloinkaan, kai.
Eilen keskustellessani parhaan ystäväni kanssa, tajusin, että muutuin paljon tämän lukukauden aikana. Vielä pari viikkoa sitten olin varma, etten muuttunut yhtään, mutta nyt on pakko ottaa nuo ajatukset takaisin. Tämä vuosi oli ehkä hieman hämärä mulle, olin jotenkin hukassa suurimman osan ajasta. En ole varma, että vieläkään tiedän, missä olen ja mitä haluan, mutta toivotaan, että vuosi 2015 tuo jotain päätöksiä mukanaan. Nyt kuitenkin pistetään kolmas lukukausi pakettiin, vaikka kouluhommia riittääkin koko lomalle. Muutaman päivän aion kuitenkin antaa itselleni vapaata, ja sitten taas uusilla voimilla uusien haasteiden kimppuun. Tulen päivittämään blogia myös loman aikana, ainakin ruokaremontti postausta on tulossa, joten pysykää kuulolla.

lauantai 13. joulukuuta 2014
MIELESSÄ JUURI NYT
Eilen meitä oli kasassa noin
parinkymmenen hengen porukka, jonka kanssa kiersimme ympäri Duinoa laulamassa
joululauluja ovelta ovelle. Oli ihan mahtavat kaksi ja puoli tuntia, ja
joulufiilis kyllä nousi uusiin ulottuvuuksiin! Tällä viikolla sää on ollut myös
parempi, auringonpaistetta vihdoin ja viimein varmaan yli kuukauden mittaisen
sadeputken jälkeen… Meillä on menossa myös ”Italian week”, eli kaikilla ”kansoilla”
(maanosilla yleensä) on vuorotellen viikot, jolloin on erilaisia työpajoja,
maistiaisia ja se yleensä kruunautuu aina lauantaisin show’hun. Omaani
osallistuin jo viime vuonna, joten tänä vuonna saan nauttia kaikkien muiden
järjestämistä viikoista.
Alkuviikon postaukseen hieman
viitaten, väsynyt meininki on jatkunut, mutta olen yrittänyt sen laittaa sitten
sosialisoitumiseen, jatketaan koulujuttujen kanssa sitten kotona… Yksi
koulujuttu pitäisi kyllä saada vielä hoidettua alta pois ennen maanantaita,
mutta eiköhän se huomenna tule valmiiksi. Sitten voikin alkaa odottelemaan
kotiinlähtöä meksikolaisen ystäväni kanssa, ja sitä myöten sitten joulua. Yleensä lauantaiaamut olen jättänyt unelmoinnille – pinterestille ja spotifylle. Tänä aamuna vihdoin ja viimein myönsin itselleni, mitä OIKEASTI elämältäni haluan, sekä tärkeän että ei niin-tärkeän päätöksen, ja nyt hieman jännittää. Sain kuitenkin kavereilta sekä täällä että Suomessa hurjasti tukea suunnitelmieni kanssa, joten eiköhän se tästä. Tyypillistä minua on päätyä ratkaisuun, johon oli kovasti vannonut ettei tule päätymään… Jännittyneellä, mutta odottavalla mielellä täällä ollaan siis, ja jonkinmoinen sisäinen rauha on taas vaihteeksi löydetty. Tuon ei-niin-tärkeän päätöksen voin täälläkin jakaa, mikä liittyy hiustenväriin. Blondina olo on nähty, joten joululomalla tämän pään väri tulee vaihtumaan taas ruskeaksi. :D Tämä viikko on muutenkin ehkä ollut hieman syvällisempien ajatusten viikko, ja oma elämä ja sen suunta on ollut kyllä paljon mietinnän alla. Ennen kaikkea oma itseni, käyttäytyminen erilaisissa tilanteissa, sekä ympärillä olevat ihmiset.
Nyt kuitenkin valmistumaan illan show’hun, joka show’n yhteydessä meille annetaan jokin henkilö, keneksi meidän pitää pukeutua, ja mulle määrättiin henkilö jonka nimeä en edes muista enää, mutta joku italialainen tv-tähti se oli, ja sen verran voin kertoa, että asu tulee sisältämään blondit kiharat ja avaran kaula-aukon… Eli ei kun kiharrin käteen ja joulumusiikit soimaan, kohta sitä istutaan jo koneessa matkalla kotiin!
keskiviikko 10. joulukuuta 2014
Tarvitseeko aina jaksaa?
Asia, jota olen tämän lukukauden aikana miettinyt. Pitääkö aina jaksaa? Oikeastaan koko viimeisen
viikon ajan olen ollut uupunut. Aamuisin on tehnyt mieli vain jäädä sänkyyn
nukkumaan. Hyvänä esimerkkinä toimii sunnuntai, jolloin nukuin päiväunet. Ei
siinä mitään, mutta 1) yleensä en ikinä nuku päiväunia ja 2) nukuin noin kolme
tuntia ENNEN ILLALLISTA. Opiskelun kanssa ei ole motivaatiota, puhumattakaan
pääsykokeista, ja ainoa asia mikä on pyörinyt mielessä, on ollut kotiinlähtö.
Pakko päästä kotiin rauhoittumaan, nukkumaan, syömään kunnon ruokaa, vain
olemaan. Mikään ei ole huvittanut. Mun kämppis sanoi mulle suoraan, että se ei
ihmettele yhtään. Vedin liian tiukalla koko syksyn, en antanut itselleni yhtään
armoa. Opiskelua, opiskelua, kirjoja ja oppianeita toistensa perään.
Aamupalalla historian- tai pääsykoekirjan kanssa, ettei aika mene hukkaan. Liika
on liikaa.
Jutellessamme samasta aiheesta kämppikseni kanssa, kysyin, että miten selviän ensi lukukauden? Jos nyt tämä oli liian pitkä aika ja lopussa ei saa enää itsestä mitään irti, miten sitten ensi lukukausi ja loppukokeet, joista viimeinen on päivä ennen valmistujaisia? Jos en jaksanut nyt loppuun asti, mitä käy toukokuussa, kun kyseessä ovat tähänastisen elämäni tärkeimmät kokeet?
Olen yleensä ollut ihminen, joka ei koskaan luovuta. Yksi asia mikä minussa on muuttunut UWC:n aikana, on ehdottomasti ollut tämä asia. Jätin italian opiskelun kesken, koska opettajani oli sanonut, että minun ei ehkä kannattaisi jatkaa… Voisin väittää, että entinen minä ei olisi ikinä luovuttanut, päinvastoin, entinen minä olisi opiskellut italiaa entistä enemmän, ja näyttänyt sille opettajalle, että kuka osaa ja kuka ei. Nykyinen minä oli kuitenkin ihan tyytyväinen päätökseen jättää italian opiskelu, koska se hyödyttäisi muita aineita. Se on totta, eikä mua italian poisjättö kaduta, mutta mietin vain, että miten tähän pisteeseen on tultu. Onko se hyvä vai huono juttu, että joskus osaa luovuttaa ja päästää irti?
Ahdistuksen kanssa olen myös käynyt taistelua pääni sisällä tulevaisuudestani. Mennäkö opiskelemaan sinne minne kaikki olettavat mun menevän, vai ollako rohkea ja tehdä päätöksen välittämättä muiden mielipiteistä? Tämä on helppo kysymys, muiden mielipiteiden huomioiminen ei ole ikinä ollut mun prioriteetti, ennemminkin käyn kamppailua itseni kanssa. Mennäkö opiskelemaan sitä, minkä syvällä sydämessä tietää olevan se oikea ala, vai mennäkö opiskelemaan sitä alaa jonne on koko elämänsä ajan tähdännyt? Vaikeita asioita, vielä vaikeampia ajatuksia.
IB:ltä suoraan suomalaiseen yliopistoon pääseminen on aika harvinaista, johtuen ihan siitä syystä, että siinä missä yo-tutkinnon suorittaneilla ihmisillä on kirjoitusten lopusta asti pääsykokeisiin aikaa valmistautua, mikä on käytännössä noin kaksi ja puoli kuukautta, on IB:n loppukokeiden jälkeen noin puolitoista VIIKKOA, mikä sisältää mun tapauksessa myös valmistujaiset sekä maasta toiseen muuton. Kiitos ja hei, siis. Sen takia yritän antaa itselleni hiukan armoa, että vaikka en pääsisikään sisään tänä vuonna, voin viettää upean välivuoden jonka jälkeen olisin täysin varma siitä mitä haluan, ja olisi uutta puhtia lukea pääsykokeisiin. Tässä asiassa en kuitenkaan aio luovuttaa, vaan luen mitä pystyn, ja jos pääsen sisään, hyvä, jos en, harmi ja ensi vuonna kokeillaan sitten uudestaan.
Huolimatta väsyneestä meiningistä ja ”laiskottelusta”, on elämään mahtunut onnellisiakin hetkiä viime päivien aikana. Teekupposet ja keskustelut niiden äärellä, lukemattomat ruokala-keskustelut ja laulut (sori iskä, tiiän että ruokapöydässä ei saisi laulaa, mutta kun…), projektiviikkosuunnitelmat, päivän ensimmäinen ja ainoa kahvikupponen aamiaisella, mielettömän kauniit auringonnousut ja –laskut, tähtitaivas, talvilomasuunnitelmat, lukemattomat halit ja vaihdetut hymyt, mielenkiintoiset keskustelut joka tunnilla… Kyllä niitä ilonaiheitakin siis riittää.
Aina ei siis tarvitse jaksaa. Kyllä kai sen vielä jonain päivänä oppii. Siihen mennessä ei kuitenkaan kannata stressata turhia, eikä unohtaa niitä elämän pieniä, kauniita hetkiä. Tulevaisuus ei murehtimalla muutu eikä järjesty, eivätkä kasaantuvat koulutyöt ahdistumisella hoidu. Välillä on kuitenkin hyvä vain päästää irti, antaa itselle luvan olla jaksamatta ja taistelematta. Mutta vain välillä. Nyt olisi vielä kolme deadlinea jäljellä, ja sen jälkeen aion sallia itselleni muutaman päivän vapaata. Sitten taas uusilla voimilla uusien projektien ja IB:n viimeisen lukukauden kimppuun. Ja Suomi, kuuden päivän päästä nähdään! :)

tiistai 2. joulukuuta 2014
JOULUKUU
Joulukuu, ja kaikki blogit täyttyvät erinäisistä blogikalentereista. IB eikä UWC-elämä hirveänä anna tilaa järjestää ihan kokonaista joulukalenteria, mutta mietin että laitetaan pientä eloa tännekin. Eli jos teillä on postausehdotuksia, aiheita joista haluaisitte kuulla enemmän, juttuja joista haluaisitte nähdä kuvia yms. niin nyt voi laittaa ehdotuksia tulemaan kommentoimalla tähän! :) Lupaan toteuttaa osan niistä näiden kahden viikon aikana, ja loput sitten joululoman aikana kun on parempi netti ja vapaa-aikaa. Miltä kuulostaa?
Ja koska teitä kuitenkin kiinnostaa, projekti elämäntapamuutos on sujunut suhteellisen hyvin. Mistään en oo joutunut luopumaan, mutta olo on keveämpi ja parempi kaikin puolin, erityisesti henkisesti. :) Mutta lupaan tästäkin kirjoitella lisää heti, kun elämä vähän rauhoittuu (=kun laskeudun Helsinki-Vantaalle kahden viikon kuluttua).
Nyt mä lähden suihkun kautta nukkumaan, ihanaa joulukuuta kaikille! <3

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)